• Aluksen tutkimusretkeilijäryhmä
Aluksen tutkimusretkeilijäryhmä
Kartta

Aluksen tutkimusretkeilijäryhmä

Kohdematkapaikkoja koskeva asiantuntemuksemme perustuu erilaisten tekijöiden yhdistelmään. Tutkimusretkeilijäryhmämme on valittu huolellisesti paikallisen tietämyksensä ja tarvittavia erikoisaloja koskevan asiantuntemuksensa vuoksi. Kaikkein tärkeimpinä valintaperusteina ovat kuitenkin heidän intonsa ja uteliaisuutensa sekä kiintymyksensä niihin alueisiin, joille retkemme suuntautuvat.

Rudolf THomann, Luonnontieteiden tohtori, Hampurin yliopist

Rudolf syntyi Chilessä, mutta lähti myöhemmin Saksaan opiskelemaan biologiaa. Sen jälkeen hän muutti takaisin Chileen ja erikoistui Andien ylätasangon ankaraan ympäristöön, jossa hän alkoi kiinnostua kylmästä ja jäisestä ekosysteemistä. 1990-luvun alussa hän osallistui Explorahankkeisiin Torres del Painessa ja San Pedro de Atacamassa. Hän oli myös hyvin kiinnostunut ympäristönsuojelusta, ja työskenteli useiden vuosien ajan insinööritoimiston ympäristöosastossa ja antoi ekologian oppitunteja yksityisissä yliopistoissa. Viimeiset 8 vuotta hän on työskennellyt Hurtigrutenilla.

Steffen Biersack, Geologi ja tutkimusretken johtaja

Steffen on alalleen omistautunut geologi Berliinistä, Saksasta. Hän on johtanut jo kauan tutkimusretkiä maissa, ja on ollut yli 30 kertaa Hurtigrutenin matkassa. Hän on taatusti joutunut ”napaseutukärpäsen” puremaksi. Hänen työnsä MS Fram-aluksella on suonuthänelle oivan mahdollisuuden jakaa maapalloa ja sen käyttäytymistä koskeva kiinnostuksensa myös muiden kanssa. Hänen yksi ikimuistoisimmista kokemuksistaan on varmaankin ryhävalaan huohottava rykäisy, joka kasteli hänet
läpimäräksi.

Friederike Bronny, Maantieteen ja biologian luennoitsija

Saksalainen maantieteilijä ja biologi Friederike Bronny opiskeli Bochumin yliopistossa. Hän erikoistui siellä napa-alueiden ekologiaan. Friederike on työskennellyt Grönlannissa jo yli 30 vuotta, ja yli 20 vuotta Etelänapamantereella.
Hän on toiminut luennoitsijana risteilyaluksilla vuodesta 1985, ja vuodesta 2004 hän on työskennellyt yksinomaan Hurtigrutenilla. Hän on ihastunut kukoistavaan arktiseen tundraan ja Etelä-Chilen metsiin Tulimaassa. Hänen parhaita
ystäviään Etelänapamantereella ovat merileopardit ja albatrossit, joiden vuoksi hän palaa sinne takaisin joka vuosi.

Anja Erdmann, Tutkimusretken johtaja

Anja on kotoisin Saksasta, ja hänellä on diplomi matkailuhallinnasta. Hän aloitti työskentelyn Grönlannissa vuonna 2000, ja napaseutualueet ovat kiehtoneet häntä siitä asti. Anja on työskennellyt Hurtigrutenilla vuodesta 2001, ja
sanoo löytäneensä unelmatyöpaikan. Hän on saanut nähdä maapallon etäisimmät alueet, nauttia elämästä laivalla ja matkustaa koko ajan. Anja rakastaa Grönlantia ja nauttii ystävällisten ja ymmärtäväisten paikallisten seurasta. Hänen mielestään Etelänapamanner on itse koettava sen kauneuden ja seesteisyyden ymmärtämiseksi.

Manuel Marin, Lintutieteilijä

Manuel on kotoisin Chilestä, ja hän on ammatiltaan lintutieteilijä (tutkija). Hänet tunnetaan myös luontokuvaajana. Hän on työskennellyt viimeiset 8 kautta Hurtigrutenilla ja yhteensä 687 päivää eteläisellä pallonpuoliskolla. Hän on
viettänyt laivamatkoilla monia unohtumattomia hetkiä, eikä hän pysty nimeämään vain yhtä erikoisinta tapahtumaa. Hänellä on upeita ja ainutlaatuisia kokemuksia tapaamisesta villieläinten kanssa, ja hän on voinut ihailla mahtavia ja
käsittämättömän upeita maisemia, joita ei voi mitenkään kuvailla valokuvin tai sanoin. Hänen mielestään Hurtigrutenilla on erinomainen tutkimusretkeilijäryhmä, jonka jäsenten kanssa on ilo työskennellä.

Cathrine Moen, Retkikoordinaattori

Norjalainen Cathrine opiskeli matkailua Trondheimissa, jossa hän sai matkakoordinaattorin ammattinimikkeen. Hän on opiskellut myös opettajaksi. Vuosi 2010 on hänen neljäs työkautensa Grönlannissa ja toinen MS Fram-aluksella. Cathrine rakastaa Grönlantia yli kaiken. Ystävälliset ihmiset ja kaunis luonto tekevät Grönlannista upean asuinpaikan. Hänen muistorikkain hetkensä oli se, kun hän näki jääkarhut ensimmäistä kertaa. ”Aurinko paistoi kannella ja oli hämmästyttävää nähdä nämä majesteettiset luontokappaleet aidossa elementissään. Tällaista kokemusta on vaikea sanoin kuvata”, hän toteaa.

Karin Strand, Tutkimusretken johtaja

Norjalainen Karin alkoi työskennellä Hurtigrutenilla Norjan rannikolla vuonna 1998. Hän tuli mukaan Hurtigrutenin Etelänapamantereen matkoille vuonna 2002 ensimmäisenä purserina ja jatkoi vuodesta 2005 tutkimusmatkan johtajana.
Hän on työskennellyt Fram-laivalla vuodesta 2007, ja hän tuntee kaikki sen matkakohteet. Hän on myös saanut napaseutukärpäsen pureman ja rakastaa matkustamista näille maailman syrjäisimmille alueille. Jokainen matka on
ainutlaatuinen, ja niillä tapaa aina uusia ihmisiä. Hän on myös sitä mieltä, ettei Antarktiksen, Grönlannin ja Huippuvuorten villieläimiä, luontoa ja kokemuksia voi sanoin kuvata. ”Sinun on yksinkertaisesti tultava mukaan ja nähtävä se itse”, hän toteaa.

Tulosta

Tiesitkö tätä?

 x